Terveiset atoopikon talvesta

Taas kerran pakkassää ja kuiva ilma ovat tulleet muistuttamaan minua siitä, millaista on elää atooppisen ihottuman kanssa. Ihoni on ollut todella kuivana, hilseillyt ja halkeillut paljon.

Author: Salla | Date: 22 joulukuu 2022

Nainen soveltaa kosteusvoidetta

Rasvaa pitää lisätä päivän aikana useamman kerran, kun tuntuu, ettei kasvoja pysty edes liikuttamaan kireän olon takia. Aamuisin naama näyttää siltä, ettei rasvaa olisi tullut levitettyä kasvoille koko vuoden aikana lainkaan ja silmät on vaikea aukaista kuivuuden takia. Helpotuksekseni olen löytänyt uuden pienessä tuubissa olevan salvamaisen voiteen, jota kanneskelen joka paikkaan mukanani ja levitän, kun vain saan siihen sopivan hetken. 

Töissä käsiä tulee edelleen pestyä monia kertoja päivässä, mikä ylläpitää kämmenselkien ihottumaa. Kesällä ihottuma pääsi paranemaan todella hyvin käsissä, mutta on tullut takaisin entistä pahempana. Rasvaaminen ei paljon auta, kun rasva peseytyy hetkessä pois kuitenkin. Kumihanskojen käyttö hiostaa, mikä ei myöskään tee hyvää iholleni. Äitini ehdotti, että hommaisin itselleni puuvillahanskat, joita käyttäisin kumihanskojen alla. Hyvä idea käsieni kannalta, mutta se tuntuu silti vähän omituiselta. Ihottuman takia käteni ovat usein todella kipeät, ja tavallisia arjen askareita, kuten tiskaamista, on vaikea suorittaa. Kumihanskojen käyttö tiskatessa olisi kyllä ehdoton juttu, mutta ne ovat vielä unohtuneet kauppaan. 

Lääkevoiteet apuna

Muuten ihottuman suhteen tilanne on ollut ihan ok, ja toki vaihdellut paljon, kuten tavallista. Yritin syksyllä hetken ajan taas kokeilla olla ilman kortisonia, kun viimeisin tuubi oli käytetty loppuun. Kahdessa viikossa ihoni pääsi niin pahaksi, että lääkärin vastaanotto tuntui silloin parhaalta vaihtoehdolta. Tein kuitenkin pikaisen reissun apteekkiin ja tehokkaalla kortisonivoidekuurilla sain ihon taas raiteille. Internetissä joskus päädyn lueskelemaan joidenkin ihmisten negatiivisia kokemuksia vuosien kortisonivoiteiden käytöstä ja sen seurauksista, mutta itse en ole löytänyt voiteille vastinetta, enkä voisi kuvitella olevani ilman. Olisihan se ihanaa päästä niin monesta lääkerasvasta eroon, mutta se ajatus tuntuu kaukaiselta.

Harrastukset tuovat hyvinvointia

Hyvinvointiani on lisännyt vasta aloittamani talvipyöräily. Pyöräilen töihin ja se on viileällä säällä oikeastaan tosi mukavaa. Hiki tulee, mutta ei yhtä pahasti kuin kesällä. Liikunta tuo iloa ja energiaa päiviin, ja huoli ihosta voi unohtua hetkeksi. Tänä vuonna olen huomannut, kuinka paljon hyvät ja terveelliset elämäntavat vaikuttavat ihoni vointiin. Vaikka olenkin usein kirjoittanut siitä, miten inhoan hikoilua ja siitä aiheutuvaa kutinaa ja ärsytysihottumaa, liikunta saa nykyään minut niin hyvälle tuulelle. Muutama vuosi sitten en olisi voinut edes ajatella sanovani näin.

Vaikka tähän aikaan vuodesta atopian kanssa on vaikeampaa, pystyn silti nauttimaan talvesta. Iho kuivuu ja kiristyy, mutta pikkupakkanen tuntuu silti ihanan virkistävältä kasvoilla. En muista olenko kertonut, mutta minulla on ollut tapana mennä aina ulos pakkaseen seisomaan, kun ihoa on paljon poltellut ja kutittanut. Kylmässä ei kärsi pitkään seisoa, mutta polttelun tunne ainakin helpottaa. Joskus olen myös ottanut pakastimesta kylmäkallen ja pitänyt sitä iholla. Muutama viikko sitten sain pahan flunssan, kun pidin kylmää kaulan polttavalla iholla. Kun keskellä yötä ei saanut nukuttua polttavan tunteen takia, ei tullut kummemmin mietittyä seurauksia. No nytpähän muistan.

Seuraava haaste on on rajoittaa itseäni liiallisesta jouluherkkujen, etenkin suklaiden syömisestä. Iho kiittää jos siihen pystyn. Hyvää joulua kaikille!

Salla

Salla

Olen Salla, 19-vuotias nuori Pohjois-Karjalasta. Sain diagnoosin atooppisesta ekseemasta jo ihan pienenä lapsena. Kirjoitan blogissa, miten atopia vaikuttaa elämääni, johon sisältyy muun muassa koulunkäyntiä, harrastuksia ja muita nuoruuteen liittyviä asioita.

Jaa teksti

MAT-FI-2200699-1.0-12/2022

Uusin blogi

Syksy

Pähkinäallergia, minullako?

Syksy saapui ja sen myötä pähkinäallergiadiagnoosi ja ajoittainen hoitoväsymys. Syksy on kuitenkin itselleni mieluisaa aikaa ja harrastukset piristävät arkea.

atooppinen iho mies

Ota atooppinen ihottumasi haltuun

Mitä tarkoittaa atooppisen ihottuman hyvä hallinta? Mistä tiedät, onko atooppinen ihottumasi hallinnassa? Katso oheiselta videolta ihotautilääkäri Atte Kivisaaren tarina Jussista.

heppa

Harrastukset atoopikon näkövinkkelistä

Monelle nuorelle harrastaminen ja liikunta ovat tärkeitä asioita. Mukavien harrastusten löytäminen on ollut minulle välillä haastavaa, sillä atoopikkona ihottuma rajoittaa tekemistäni. Itselleni parhaimmat harrastukset ovat sellaisia, jotka vaativat keskittymistä. Näin saan ajatukset pois kutinasta.