Pähkinäallergia, minullako?

Viime keväästä jokunen asia on tosiaan muuttunut. Lääkärille kerroin epäilyksistäni mahdollisista allergioista ja sittenhän siinä kävi niin, että sain verikokeista tietää minulla olevan vakava pähkinäallergia. Melkein kaikki lempisuklaat on nyt parin kuukauden ajan jääneet hyllyyn ja adrenaliinikynä kulkee aina matkassa mukana. Joskus meinaan unohtaa katsoa tuotteista ainesosaluettelot, mutta kyllä tähän muutokseen on alkanut jo tottua. Aiemmin olen kertonut kokemastani ihon voimakkaasta lehahtelusta. Se on nyt jäänyt ilokseni vähemmälle, mikä saattaa tietysti johtua siitä, etten ole syönyt yhtään pähkinöitä. Yritän olla mahdollisimman tarkka pähkinäallergian suhteen, koska en todellakaan haluaisi koskaan joutua käyttämään adrenaliinikynää. Minulla ei ole onneksi vielä ollut sen tarvetta. En ole aiemmin syönyt paljon pähkinöitä, koska en juuri pidä niistä. Valitettavasti aika monessa tuotteessa vaan lukee ”saattaa sisältää”.

Iho on kuitenkin edelleen todella kuiva ja sitä myöten myös hyvin kireä ja kutiseva. Erityisesti silmienympärysiho tuntuu toisinaan todella paperiselta. Minusta on vähän pelottavaa käyttää lääkerasvoja lähellä silmiä, mutta tiedän sen olevan ihan turvallista, kun sen tekee oikein. Tuntuu, että rasvaa täytyy olla lisäämässä kasvoille yhtenään. Päänahkakin on todella kuiva ja vuotaa usein verta. On hirveän vaikeaa olla raapimatta sitä. Minulle on aika haastavaa löytää sopivia shampoita ja hoitokeinoja päänahan parantamiseen. Onneksi hiukset peittävät pääni. Sain päivitettyä kesän aikana rasvoja ja hoitorutiinia kuitenkin parempaan, mikä on osittain tehnyt ihon hoidosta helpompaa, monipuolisempaa ja tehokkaampaa. Vähän kuitenkin arveluttaa, miten ihon käy, kun kylmemmät kelit saapuvat.

Sain samalla lääkärikäynnillä varmistuksen myös siihen, että olen allerginen muun muassa hevosille ja heinälle, mutten tahdo välittää siitä. Käyn tallilla vain kerran viikossa ja innostus ratsastukseen on vaan lisääntynyt. Olen nykyään tykännyt myös entistä enemmän virkkaamisesta ja neulomisesta. Kun en vielä opiskele kokoaikaisesti, on hyvä olla muita aktiviteetteja ja tekemistä viikolla, etten jumitu yhteen paikkaan. Näin myös yritän parhaani harhauttaa mieleni ihottuman aiheuttamasta epämukavasta olosta.

Välillä on taas alkanut tuntua siltä, että motivaatio atooppisen ihottuman hoitamiseen ei ole ihan siellä kympissä, tai lähelläkään sitä. Turhauttaa ja ärsyttää, että omien maalien saavuttaminen omassa terveydessä vaatii itseltä niin paljon itsekuria ja päättäväisyyttä. Minua myös arveluttaa, miten tulen lähitulevaisuudessa selviytymään korkeakouluopinnoista sekä työelämästä ja kyseenalaistan selviytymistäni vaikeista tehtävistä ja paineen alla olemisesta, jos ja kun atooppinen ihottuma jatkaa osaansa elämässäni. Nuorempana peruskoulussa ajattelin, että eiköhän se ihottuma lähde paranemaan, kun vanhenen, mutta nyt en oikeastaan edes ajattele, että tilanne jotenkin merkittävästi muuttuisi parempaan suuntaan. Olen niin tottunut tähän, että olisi vaikea kuvitella, ettei minun joskus tulevaisuudessa tarvitsisi esimerkiksi käyttää kortisonivoiteita viikoittain. Olen myös vähän pessimistinen aika monen asian suhteen, joten en yleensä odottele liikoja, heh. 

Haaveilen tällä hetkellä tosiaan koulupaikasta, sekä omasta asunnosta. Uskon, että tällaisella elämänmuutoksella saattaa olla myös positiivisia vaikutuksia atooppisen ihottumani tilaan. Ympäristön muuttuessa saatan saada uudenlaista puhtia monenlaisiin asioihin.