Atoopikon arkea

Kevät tuli aikaisin ja se tuo mukanaan niin hyvää kuin huonoakin. Ulkona leijuvat erilaiset pölyt tekevät oireita: kenellä vuotaa silmät ja nenä, jonkun astma saattaa paheta, toisen poskiontelot tulehtua tukkoisuuden vuoksi tai jollain ihottuma lehahtelee. Toisaalta odotettu aurinko saa iloiselle mielelle ja onhan auringossa ihottumaa hoitavaa UV-säteilyä. Niin sisä- kuin ulkoilman kosteus lisääntyy, mikä vähentää ihon kuivuutta. Vaatteita tarvitsee pukea vähemmän, ja esim. monella hiuspohjan ongelmia rauhoittaa se, että saa jättää pipon pois. Atoopikon keväässä on siis monenmoista huomioitavaa; toivottavasti te kaikki olette jo löytäneet itsellenne parhaat tavat kevään kanssa elämiseen! 

Author: Teija | Date: 30 huhtikuu 2025

Atoopikon arkea

Hoitajana olen miettinyt paljonkin sitä, kuinka paljon atopiasta ja sen hoidosta loppujen lopuksi tiedetään. Monenmoisia ajatuksia ja uskomuksia liikkuu etenkin somessa, ja ne leviävät nopeasti. Toisaalta ongelmana on se, että tieto tehokkaista hoitomuodoista ei ole vieläkään tavoittanut atoopikkoja eikä terveydenhuollossakaan aina osata ohjata vaikeaa ekseemaa sairastavaa potilasta eteenpäin riittävän tehokkaan hoidon löytämiseksi. Lisäksi koko ajan tulee jotain uutta säätöä vaikkapa lääkkeisiin ja allergioistakin saadaan uutta tietoa. Asioista selvillä pysyminen on joskus vaikeaa, jopa ammattilaisille.

TSW

Viime vuosina etenkin Tiktokissa ja Facebookin keskusteluryhmissä on voinut törmätä käsitteeseen topical steroid withdrawal eli TSW. TSW:n ajatellaan olevan riippuvuutta paikallisten kortisonivoiteiden käytöstä: kun ihottuma pahenee voiteen käyttöä lopetettaessa tai voide ei tunnu auttavan ihottumaan, uskotaan ihottuman syyksi riippuvuus voiteen sisältämästä kortisonista. Asiaan uskovat eivät enää halua missään nimessä käyttää kortisonia. Ihottuman uskotaan parantavan itse itsensä voimakkaan oireilun jälkeen, kun riippuvuudesta toivutaan.

Pahimmillaan iho on kurjassa ja jopa vaarallisessa tilassa kuukausien tai jopa vuosien ajan. (Topical steroid withdrawal n.d.). Jos olet kuullut asiasta, ja ajattelet sen koskevan sinua, toivon, että keskustelisit ajatuksistasi ja tilanteestasi terveydenhuollon ihoammattilaisen kanssa mieluummin kuin jätät ihosi ilman hoitoa.

Allergia-oireilu atoopikon kiusana

Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa allergiselle atoopikolle lisähuolia. Lämpenemisen on todettu sekä pidentävän siitepölykautta keväästä ja syksystä kuin myös lisäävän siitepölyn määriä ja siten pahentavan allergiaoireiden voimakkuutta. Lisäksi Euroopasta kulkeutuu meille siitepölyjä, jotka eivät aikaisemmin ole meillä olleet merkittäviä allergian aiheuttajia, kuten pähkinäpensas ja tuoksukki. Pähkinäpensaan siitepölyjä voi kulkeutua Suomeen jo tammikuussa, ja taas pujon kanssa ristiinreagoivan erittäin allergisoivan tuoksukin siitepölyä loppukesästä jopa lokakuulle asti. Matkustellessasi voit pujoallergikkona saada ristiinreagoinnin kautta tuoksukista allergiaoireita maissa, joissa se on yleinen. (Pessi ym. 2025). Viime vuosina on kirjoitettu myös puutiaisten eli punkkien ja niiden puremien yleistymisen myötä lisääntyväksi arvellusta alpha-gal - allergiasta eli allergiasta punaiselle lihalle. Sen yleisyydestä ei Suomessa kuitenkaan ole varmuutta. (Toikkanen 2025). Meiltä muistan yhden potilaan, jolla todettiin allergia verikokeessa, mutta potilas ei sitten saanut kuitenkaan oireita punaisesta lihasta.

Lääkehoidot atoopikolla

Lääkerintamalla uusia lääkkeitä tulee ja niihin liittyvät Kelan korvaukset muuttuvat. Jotakin lääkettä voidaan käyttää vauvasta vaariin, joku lääke on taas rajattu tiettyyn ikäryhmään. Useimmiten uudet lääkkeet ovat kalliita, ja vuosittainen lääkeomavastuu n. 633 € täyttyy joko ensimmäisellä ostokerralla tai ainakin parilla seuraavalla ostokerralla. Kuitenkin jos ihottuma on hankala, tulee sen hoitaminen kalliiksi vaikkapa vain perus- ja lääkevoiteita käyttämällä. Hoitoteho uusilla lääkkeillä on huomattavasti parempi kuin perinteisillä vaihtoehdoilla, joten kannustan kokeilemaan, jos niitä sinulle suositellaan.

Entä sitten ajatus siitä, että tieto tehokkaista atopian hoidoista ei vielä ole tarpeeksi levinnyt? Kauan aikaa sitten hoidin silloisessa sijoituspisteessäni valohoitoyksikössä useampana eri vuonna erästä laaja-alaista atooppista ihottumaa sairastavaa potilasta. Valohoitojakson alussa ihottuma oli vaikea, mutta lääkekuurein ja valohoidolla se saatiin sitten rauhoittumaan. Potilas ei silloin ollut halukas kokeilemaan tablettilääkehoitoja. Ne tuntuivat kalliilta, haitat pelottivat ja elämässä oli kaikenlaista muuta meneillään. 

Hiljattain törmäsin häneen uudelleen. Potilaan tilanne oli sama, valohoidot taas aloitettu ja aikaa välissä varmaan kaksikymmentä vuotta. En voinut olla kysymättä, onko iho oireillut koko ajan samaan malliin? Vastaukseksi sain ”enemmän tai vähemmän”. Totesin, että asiat ovat muuttuneet ja paljon uutta ilmaantunut. Viimeksi kun hänet näin, huikkasi hän minulle käyneensä verikokeissa lääkehoitokokeilua varten ja ellei se auta, sitten on tarjolla pistettävä lääke! Että sillä tavalla, niinpä vain asiat etenevät – toivottavasti kuitenkin nykyisin nopeammin kuin tämän potilaan kohdalla.

Kevätterveisin, Teija

Lähteet:
 
  1. Topical steroid withdrawal. n.d. National Eczema Society. Verkkosivu. Viitattu 27.3.2025.
    https://eczema.org/information-and-advice/topical-steroid-withdrawal-tsw/#withdrawal
  2. Pessi, A-M., Saarto, A. & Louna-Kortetniemi, M. 2025. Ilmastonmuutos muovaa siitepölykautta. Suomen Lääkärilehti 2025;80:e43604. Viitattu 1.4.2025. Vaatii käyttöoikeuden. www.laakarilehti.fi/e43604
  3. Toikkanen, U. 2025. Liha-allergiaa todennäköisesti sadoilla tai tuhansilla suomalaisilla. Suomen Lääkärilehti 2025;80:e43583. Viitattu 1.4.2025. Vaatii käyttöoikeuden. www.laakarilehti.fi/e43583
Teija

Teija

Tarinoita atopiasta ja sen hoitamisesta teille kirjoittelee Teija, reilu viisikymppinen sairaanhoitaja Etelä-Pohjanmaalta. Työn ulkopuolinen elämä käsittää miehen ja neljä aikuista lasta perheineen. Harrastuksina ovat kaikenlainen liikkuminen leppoisasti, ulkoilu sekä hevosten hoito.

Jaa kirjoitus

Uusin blogi

Vakavaoireisten ruoka-allergioiden selvittelyt ja toimintaohjeita

Ruoka-allergioiden selvittely voi olla monimutkaista työtä. Lue Susannan blogista, miten allergioita nykyään tutkitaan.

Talviset terveiset

Atooppinen ihottuma tarvitsee erityistä huolenpitoa talvipakkasilla. Lue Saaran blogista, miten hän hoitaa ihoaan talvella.

Atooppisen ihon hoito–näin valmistaudun talveen

Talven tullen atooppisen ihottuman hoito on entistä tärkeämpää. Lue Saaran blogitekstistä, kuinka hän pärjää atooppisen ihottuman kanssa talvisin.

MAT-FI-2500144-1.0 04/2025