Talviset terveiset ihohoitajalta

Valottomin ja synkin vuodenaika on kääntynyt kohti joulun odotusta. Juuri tänään täällä näyttää siltä, että pakastaa ja maahan satanut valkea lumipeite olisi tullut jäädäkseen – ainakin hetkiseksi. Atoopikon arjessa tämä vuodenaika on monelle se hankaluudet aloittava aika, joko niin että ihottumien ilmaantuminen pelottaa takaraivossa, tai että niiden esiinmarssi on jo alkanut. Joulun ajan kiireet – arjen askareet ja juhlan valmistelu - painavat päälle, eikä aikaa tahdo löytyä itselle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Monesti ajattelen omaa arkeani ja mietin, kuinka moni asia olisi toisin, jos sairastaisin atooppista ihottumaa. Olisivatko käteni kestäneet kahdeksan vuotta kotiäitinä tai vuodet sairaalatyössä? Olisimmeko voineet ostaa vanhan talon perheemme kodiksi? Olisinko ikinä voinut jakaa kotini pupujen, kissojen ja koirien kanssa, tai touhuta hevosten kanssa kohta kaksikymmentä vuotta? Melkein ongelmattoman ihon kanssa elävänä en ehkä pysty edes kuvittelemaan kaikkea hankaluutta, mitä ihon huomiointi elämään tuo.

Kyläilyreissulla tapasin pitkästä aikaa ystäväni tyttären. Tytär on jo aikuinen, opiskelee eikä enää asu kotona. Atopia perheeseen tulee ystäväni puolisolta, joka nuorempana kärsi nuhasta ja siitepöly- ja eläinallergioista. Vanhempana oireet ovat helpottaneet. Perheessä on ollut metsästyskoiria, jotka asuvat ulkohäkeissä – lasten ollessa pieniä ei lemmikkejä voinut sisälle ottaa lasten toivomuksista huolimatta. Tuolla perheen tyttärellä ei ollut lapsuudessa atopian oireita, mutta nyt aikuisuudessa iho on aloittanut oireilunsa. Kahvipöydässä huomasin, että ihottuma on hankaloitunut. Kun asiasta keskusteltiin, kertoi tytär käyneensä ihotautilääkärillä silloin, kun ihottuma oli vaikeana. Hoidoksi lääkäri oli määrännyt tablettilääkekuurin ja erilaisia lääkevoiteita vartalon ja kasvojen ihottumille. Hoidot olivat auttaneet ja iho oli parantunut. Nyt ei vain vielä ollut saanut aikaiseksi hakea apteekista lääkevoiteita ja jotenkin ihottumakin oli hiipinyt niin pikkuhiljaa, ettei ollut asiaa oikein huomannut. Mietti nyt sitten ääneen, että ehkä kannattaisi aloittaa hoito, ettei joutuisi tablettikuurille. Tytär oli hiljattain toteuttanut koko elämänikäisen haaveensa; suloinen muutaman kuukauden ikäinen koiravauva kuului perheeseen. Aika näyttää, saavatko koiran allergeenit elimistön herkistymään ja puhkeavatko  allergiset oireet. Kokeilematta ei tiedä ja koiran tuoma ilo ihmisen elämään on suuri.