Onko atooppisen ihon huono kunto omaa syytäni?

Se, että teet jatkuvasti työtä oman ihosi ymmärtämiseen ja luulet pystyväsi vaikuttamaan tilanteeseesi, on erityisen harmillista silloin, kun ihon paheneminen yllättää sinut jälleen. Tuntuu, että kaikki oppi, analysointi ja seuranta on ollut turhaa, kun mitään yksittäistä selittävää tekijää pahenemiselle ei tunnukaan löytyvän. Mieluummin löytäisin sen syyn tietenkin niistä asioista, joihin pystyn itse vaikuttamaan, kuin hyväksyisin sen tosiasian, että tämä on ihosairaus, jonka kulkuun en pysty aina itse vaikuttamaan. 

Itse olen ainakin hahmottanut aikojen saatossa niin moninaisia ihon kuntoon vaikuttavia tekijöitä, että listaa voisi varmaan kerryttää sivutolkulla. Selitykset ovat kuin lottovoiton todennäköisyyslaskenta, jossa huomaat vielä eri skenaarioita olevan loputtomasti, koska olosuhteet ja tilanteet eivät ole koskaan samanlaiset. Mistä tämän talven ihon järkyttävä paheneminen voi johtua? Onko se tämä ikä? Onko se vain tämä atopian luonnollinen taudin kulku? Entä tämä talvi? Muina vuosinahan ei ole ollut tämmöistä koko talven kestävää marraskuuta. Jumpassa ja salilla hikoilun vaikutus ihoon on jo niin moneen kertaan nähty, että se ainakin on vaikuttanut, vaikka lääkärit muuta väittäisivät. Mutta toisaalta olen käyttänyt enemmän erityyppisiä vaatemateriaaleja, voisiko selitystä löytyä sieltä? Ruokavalio, henkinen kuormitus ja koronaepidemian aiheuttaman jatkuva käsienpesu - niidenhän on pakko vaikuttaa, jopa terveihoisilla? Entä ne talven pimeinä iltoina juodut punaviinilasilliset? Sainko niiden vuoksi ihoni lehahtamaan tähän kuntoon? Tosiasiassa vaikuttavana tekijänä voi olla sekin, että jonain hetkenä en myöskään itse jaksa välttämättä panostaa ihonhoitoon samoin kuin ennen. Tässä on jo huikean monta asiaa ja kokemuksesta tiedän, että oma ihoni reagoi myös moneen näistä, vaikka lääketiede ei tietenkään monia näistä tunnusta. Eikä tarvitsekaan. Pääasia on, että olen jatkuvasti kiinnostunut ihoni hyvinvoinnista ja saan jostain tämänkaltaisesta voimia taas hoitaa sitä paremmaksi. Vaikka joskus taas sairauden edessä pitää antautua ja hoitaa vain oireita. On lopetettava liika analysointi, itsesyytökset ja stressaaminen. 

Koska ihoni on monissa liemissä keitetty, niin en ole jaksanut sen karusta ilmeestä olla niin huolissani. Talviaikana ollaan sitäpaitsi muutenkin verhoutuneena pitkiin hihoihin, kaulaliinoihin ja muihin peittäviin vaatteisiin. Sitä jotenkin harhautuu ajattelemaan, että kukaan ei näe mitään.

Muutama viikko sitten jouduin kuitenkin pitkästä aikaa herätellyksi asian suhteen. Kuntosalin suihkutilassa pesulla ollessani nimittäin yksi minulle entuudestaan tuntematon aikuinen nainen kysyi, että ”Anteeksi, mutta voinko kysyä, että mitä sinulla on selässä, kun se on niin punainen?”. Olin vähän hämilläni, mutta vastasin, että ne ovat ”vain ihottumaa”. Niin. Minulle se on ”vain ihottumaa”, mutta ilmeisesti kuitenkin sen verran pahan näköistä, että jotakin se huolestutti tai vähintäänkin mietitytti niinkin paljon, että se oli herättänyt huomion ja siitä piti kysyä. Tuli ihan lapsuus ja kouluajat mieleen. Silloin moni kysyi, että ”onko se tarttuvaa” ja kiersi minut puistatellen ja irvistellen kauempaa. Aika on tehnyt tehtävänsä, enkä ottanut asiaa nyt ihan niin henkilökohtaisesti, mutta jäi se mietityttämään silti. Mietin, että onko tilanne tosiaan nyt jo näin huomiota herättävän paha. Mietin, että mikä on normaalia ja mitä minun itseni pitää sietää? Olenko sietänyt liian pitkään liian huonoa ihotilannetta vai olenko ollut vain saamaton, kun olen ollut piittaamatta asiasta, vaikka ongelma on ollut ilmeinen jo pitkään, enkä ole saanut ihoa kuriin. Ja kun se ihan selvästi häiritsee jo muita ihmisiä ja aiheuttaa ihmetystä jopa kuntosalilla. 

Arvatkaa mitä tein? No lopetin salikäynnit hetkeksi. Ja tein muutaman muunkin muutoksen, joilla toivon pääseväni kohti parempaa ihoa. Salikäynneillä ja hikoilulla kun on ihan oikeasti ollut merkittävän huonontava vaikutus ihooni, sen olen huomannut jo aiemmin.  

Nyt salilla käyntiin tuleekin vähän pidempi tauko koronaepidemian vuoksi, joten se ei haittaa. Iho saa toipua ja muutaman viikon jälkeen paranemista onkin jo tapahtunut. Tällä kertaa paranemisen syyt ja oma vaikutukseni siihen jää jälleen kerran hieman hämärän peittoon. Oliko se se jatkuvan hikeentymisen ja peseytymisen loppuminen vai stressin lievittyminen etätöiden myötä? Vai onko se vaan tämä ailahtelevainen ihosairaus? Vai…? Ja niin spekulointi jatkuu. 

Kevään siitepölykoitoksia odottaessa ja tsemppiä kaikille toivottaen,

Tanja