Mistä voimavaroja atooppisen ihottuman hoitoon?

Tervehdys teille tässä vuoden pimeimmässä hetkessä! Edellisen kerran kun kirjoittelin, odottelimme kesää ja nytpä onkin joulun odotus käsillä. Kuinkahan aika kuluu aina vain nopeammin, mitä enemmän vuosia kertyy? Toivottavasti teillä oli hyvä kesä ja syksy ja tallensitte talvea varten erityisen paljon jaksamista ja hyvää oloa.

Author: Teija | Date: 17 joulukuu 2021

Joulu

Miten saada voimavarat riittämään?

Tuo voimavarojen riittävyys onkin mielenkiintoinen asia. Omassa työssäni pohdin sitä usein potilaan kanssa: millainen elämäntilanne hänellä juuri nyt on, mikä kuormittaa eniten ja miten se vaikuttaa sairauden hoitoon. Joskus perheen pienet lapset tai iäkkäät läheiset vievät voimat, joskus ongelmat puolison kanssa kasvavat liian suuriksi. Kiireinen työelämä tai työn puuttuminen lisää kuormitusta arkeen. Mahdolliset omat muut sairaudet jättävät ihon hoitamisen vähemmälle. Näiden asioiden pohtiminen ei niitä vielä ratkaise, mutta se, että ne sanoitetaan ja tehdään näkyväksi voi olla keino, joka saa aikaan halun tehdä asialle jotain. Kun kuulen pienen – vaikka kuinka pienen – muutoshalun ilmaisun potilaan puheessa, on se jo hyvä merkki! Jos pikkuhiljaa löytää sisäisen halunsa muutokseen ja sille keinot, joilla lisätä jaksamistaan, saa jossain kohtaa lisää voimia myös ihon hoitamiseen.

Työkaverini usein sanoo, että atooppista ihottumaa sairastavat potilaat ovat hyvin innokkaita kuulemaan atooppiseen ihottumaan liittyviä asioita. Olen samaa mieltä etenkin silloin, kun kysymys on lapsen tai nuoren aikuisen ihottumasta. Usein kuulen huokaistavan miksi tällaista tietoa ei ole aiemmin saanut. Itse pyrin siihen, että vastaanoton jälkeen potilaalla olisi selkeä omahoitosuunnitelma, jossa olisi atooppisen ihottuman vaikeuteen ja elämäntilanteeseen sopeutetut ohjeet. Ja vielä niin, että potilas olisi itse päättänyt, mitä hän haluaa ensisijaisesti toteuttaa, mitä muuttaa tai mikä vaihtoehto jätetään vielä käyttämättä. Toinen tärkeä seikka on se, että pahenemisvaiheen varalle on olemassa ohje: näin toimit, kun ihottumasi pahenee. Atooppisen ihottuman luonteeseen kuuluvat pahenemisvaiheet. Kun tästä on tietoinen ja sen varalle on suunnitelma, on pahenemisvaiheista helpompi selvitä.

Uusia tuulia atopiarintamalla

Onneksi tänä päivänä atooppista ihottumaa tuodaan yhä enemmän julkisuuteen. Allergia-, iho- ja astmaliitto on korona-aikana lisännyt somekanavien käyttöä ja tavoittanut sitä kautta varmasti enemmän ihmisiä kuin www-sivuillaan ja lehdellään. Lääketeollisuus tuo myös atooppista ihottumaa esille entistä enemmän, varsinkin kun vaikean atooppisen ihottuman hoitoon on tullut uusia lääkkeitä.

Muistathan hoitaa suun ja rokotukset kuntoon

Uudet hoidot tuovat tullessaan aikaisemmasta poikkeavia ajatuksia myös atoopikon hoitoon. Yksi näistä on suun terveys. Suomen Hammaslääkäriliitto toteaa: ” Hyvä suunterveys on olennainen osa hyvinvointia ja yleisterveyttä. Suun piilevät ja krooniset tulehdukset voivat edesauttaa myös muiden vakavien sairauksien puhkeamista. Huono suunterveys on yksi riskitekijä mm. valtimokovettumataudin sekä sydän- ja aivoinfarktin taustalla.”( Yleistietoa suunterveydestä | Hammaslääkäriliitto (hammaslaakariliitto.fi). Itse olen sitä mieltä, että jo atooppisen ihottuman vuoksi suun terveydestä on pidettävä hyvää huolta: jos suu on tulehduspesäke, se ei voi olla vaikuttamatta yleiseen terveyteen ja sitä kautta ihottumatilanteeseen . Olen kuullut monen potilaan sanovan, että julkiseen hammashoitoon ei saa aikaa ja että yksityinen hammashoito on liian kallista. Tässä kohtaa haastan potilasta miettimään voisiko hän varautua siihen, että vastaanottoaika kyllä koittaa, vaikka aika annettaisiinkin vasta parin kuukauden päähän. Suun terveydessä tarkistettavia asioita ovat reikiintyminen, juuritulehdukset, hammaskivi ja ientulehdukset. Jo suuhygienistillä käynti voi antaa paljon tietoa suun terveydestä. Kannustan jokaista huolehtimaan hammaslääkärillä tai suuhygienistillä käynnistä siinä tahdissa, mitä hammaslääkäri on sinulle suositellut! 

Rokotteista on kuluneen vuoden aikana puhuttu enemmän kuin ehkä koskaan ennen: koronarokotteiden hyödystä ja haitoista käydään paljon keskustelua. Meillä on Suomessa tietty rokotusohjelma, jonka antaa meille suojan vakavia tartuntatauteja vastaan. Reumasairauksiin ja psoriasikseen on jo lähes parin vuosikymmenen verran käytetty lääkkeitä, joidenka yhteydessä rokotesuoja neuvotaan tarkistamaan (Immuunipuutteisten rokottaminen - Infektiotaudit ja rokotukset - THL). Tällaisten lääkehoitojen yhteydessä ei myöskään voi antaa eläviä rokotteita ilman pitkiä tauotuksia lääkkeeseen, joten esimerkiksi tuhkarokkosuoja pitää selvittää.  Tulevina vuosina tälläisten lääkkeiden käyttö tulee lisääntymään myös atooppisen ihottuman hoidossa.  Kuinka sitten tietää onko oma rokotussuoja kunnossa? Omien rokotteiden voimassaoloa voi tarkistaa yleensä omasta terveyskeskuksesta terveydenhoitajalta; joskus työterveyshuolto pitää rokotuksesi ajan tasalla. Jos et ole tietoinen rokotteistasi, otapa ne selville! Paljon tietoa löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/tietoa-rokotuksista

Lämmintä joulunaikaa kaikille!

Itse olen myös joutunut pohtimaan omia voimavarojani tänä syksynä hieman enemmän kuin tavallisesti. Aloitin opiskeluja työn ohessa. Toistaiseksi tahti on ollut rauhallinen, mutta silti arkeeni pitää mahduttaa opiskeluun liittyvät tehtävät.  Ainakin nyt näyttää siltä, että selviydyn. Parasta tässä on ollut se, että olen myös saanut uusia ideoita ja intoa työhöni!

Vielä teille, joilla on atooppinen ihottuma: muistakaa, päivittäisellä perusvoiteen käytöllä on atooppisen ihottuman pahanemisvaiheita estävä teho. Keskimäärin koko ihon rasvaamiseen kuluu kerralla 30 ml perusvoidetta. Jos pumppupullossa on 500 ml, kuinka monta päivää pumppupullo sitten kestää? Entä jos voitelet ihon kaksi kertaa päivässä? Seuraa perusvoiteen menekkiä ja vertaa sitä ihosi kuntoon. Tee muistiinpanoja, sillä tiedän, että muisti on lyhyt myös tässä asiassa.

Valoa joulun odotukseen teille kaikille,

terveisin Teija

Teija

Teija

Tarinoita atopiasta ja sen hoitamisesta teille kirjoittelee Teija, reilu viisikymppinen sairaanhoitaja Etelä-Pohjanmaalta. Työn ulkopuolinen elämä käsittää miehen ja neljä aikuista lasta perheineen. Harrastuksina ovat kaikenlainen liikkuminen leppoisasti, ulkoilu sekä hevosten hoito.

Jaa teksti

Uusin blogi

Ihanaa, kun hoidetaan

Kaksi tarinaa hankalasta atooppisesta ihottumasta

Ihanaa, kun otetaan todesta ja hoidetaan!

atooppinen iho mies

Ota atooppinen ihottumasi haltuun

Mitä tarkoittaa atooppisen ihottuman hyvä hallinta? Mistä tiedät, onko atooppinen ihottumasi hallinnassa? Katso oheiselta videolta ihotautilääkäri Atte Kivisaaren tarina Jussista.

pudota veden pintaan

Astman ja atooppisen ihottuman yhteys

Astma ja atooppinen ihottuma – kaksi yleistä pitkäaikaissairautta, joilla ei ensisilmäyksellä ole mitään yhteistä.