Atooppinen ihottuma nuorella

Nuoren elämää ihon ehdoilla

Kevään tullessa ilma alkaa lämmetä ja samoin aurinkokin paistaa enemmän. Yleensä tässä vaiheessa vuotta ihoni alkaisi toipua pitkästä vaikeasta talvesta, mutta tänä vuonna atooppinen ihottumani on päättänyt koetella hermojani normaalia enemmän. Kutina on kova lähes päivittäin, eikä antihistamiinitkaan tunnu auttavan. Ihoni on lehahdellut erityisesti kasvojen ja kaulan alueella. Myös allergiset oireet ovat lisääntyneet, ja varmaan jatkavat lisääntymistään siitepölyn tullessa kuvioihin. Nyt viedään tämän lukuvuoden viimeistä jaksoa, enkä malta odottaa, että pääsen kesällä makaamaan laiturille ja antamaan iholleni sitä pitkään kaivattua kesäaurinkoa.

Minulla alkoi ilmetä atooppisen ekseeman oireita jo pienenä vauvana. Kaksivuotiaana menin ensimmäistä kertaa ihotautipoliklinikalle. Puolitoista vuotiaasta lähtien, nyt kahdeksantoista vuotta ollessani, ei ole mennyt päivääkään, että minun ei olisi pitänyt hoitaa ihoani.  Päiväkoti- ja ala-asteikäisenä ihottumaa oli vähän kaikkialla kehossa. Muistan, kun päiväkodissa piti mennä kesken päivän käymään suihkussa, ja ala-asteella jouduin keskeyttämään joskus koko koulupäivän, kun kutina ja kirvely olivat niin häiritseviä. Sen ikäisenä en tuntenut ketään, jolla olisi ollut samanlaisia oireita kuin minulla, ja siitä syystä ihottumani sai minut tuntemaan itseni oudoksi ja erilaiseksi. Ruoka-aineallergioideni takia jouduin syömään koulussa esimerkiksi verilettuja pinaattilettujen sijaan, mikä myös herätti oudoksumista luokkatovereissa. Hoitokylpyjen jälkeen peittelin rusehtavaa ihoani. Kiusaamistakin oli ulkonäköni takia jonkun verran, mutta näin vuosien jälkeen en koe sen vaikuttaneen itseeni hyvin paljoa.

Yläasteella, murrosiän myllätessä, atooppinen ihottuma alkoi paheta kaulan ja kasvojen alueella. Onnekseni se myös alkoi puolestaan hellittää muualla kehossa. Vaikka taiveihottumaa vielä oli, ihottumasta tuli kaulalla ja kasvoilla pahin ongelma. Ihottuma kaulallani ei ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa, mitä se oli kahdeksannella luokalla, ja kannan vieläkin haaleita arpia siitä. Ihottuma alkoi myös märkiä ja kasvoja kirveli, mikä oli todella epämukavaa. Yläasteikäisenä aloin kiinnittää enemmän huomiota ulkonäkööni, joten kasvo- ja kaulaihottuma heikensivät itsetuntoani paljon. Ennen olin pystynyt peittämään ihottumaani vaatteilla, mutta nyt ei ollut mitään, millä olisin voinut piilottaa ihoni. Meikkiäkään en juuri pystynyt käyttämään, koska iho oli niin kuiva ja jotkut tuotteet aiheuttivat allergisia oireita. 

Nyt lukiossa olen saanut kasvoihottuman ja märkimisen pidettyä kurissa lääkevoiteen avulla ja kaulaihottumakin on paranemaan päin. Silti sama alue usein lehahtelee ja aiheuttaa näin sietämätöntä kutinaa, polttelua ja kirvelyä. Joskus kasvoja, kaulaa, rinnan aluetta ja myös muuta kehoa kutittaa niin paljon, että tekisi mieli etsiä käsiini maailman kirvelevin voide, jolla voisin päästä kutinasta eroon. Vaikka kirvelykin on todella epämukavaa, kutina on se, mikä minua häiritsee eniten. Se vaikeuttaa nukahtamista ja häiritsee yöunia. Raavin eniten unissani ja lakanat menevät helposti vereen. Joskus tuntuu, että opiskelusta ei tule mitään, kun kutina vaikeuttaa keskittymistä. Myös urheileminen on usein epämukavaa, koska hikoilu aiheuttaa kirvelyä ja kutinaa. 

Nykyään en käy kovin usein lääkärillä, enkä ole enää moneen vuoteen käynyt kylpy- tai valohoidoissa. Turvaudun säännöllisiin lääkevoidekuureihin sekä perusvoiteen käyttöön kaksi kertaa päivässä. Yleensä minua inhottaa laittaa päivävaatteet juuri rasvatulle iholle, mutta nyt poikkeustilan aikaan se ei haittaa, kun saa olla kotona karanteenissa. Vaikka muiden mielipiteet rusehtavasta ihosta aina kylpyhoitojen jälkeen jännitti, minusta oli aina ihan mukavaa mennä äidin kanssa käymään lääkärissä ja hoidoissa. Jouduin ensimmäistä kertaa osastolle kuusivuotiaana, mutta en muista kokemuksesta juuri mitään, sillä hoitojakso siellä kesti vain kaksi päivää. Kakkosluokalla olin osastolla viikon, kun ihottuma oli päässyt niin huonoon kuntoon. Aluksi sairaalassa olo yksin jännitti, mutta lopulta aloin jopa pitää siellä olosta. Sain katsella elokuvia, askarrella, ja lelut olivat erilaisia siellä kuin kotona.

Vaikka atooppisen ekseeman kanssa eläminen voi usein olla vaikeaa ja ikävää, olen kuitenkin tottunut hoitorutiineihin ja eri oireisiin. Valitettavasti joskus ihon ollessa normaalia huonommassa kunnossa, ja opintojen aiheuttaman stressin painaessa päälle, uuvun hoitamiseen. Takerrun usein toivoon siitä, että aikuistuessa ihottumani hellittäisi. Vaikka vaikea atooppinen ihottuma päättäisi pysyä kanssani koko loppuelämäni ajan, pyrin ajattelemaan positiivisesti, vaikka se on vaikeaa. Uusia hoitokeinoja kehitellään aina, ja eihän sitä tiedä, jos joskus asuisinkin jossain lämpimässä, missä minun olisi fyysisesti parempi olla. Pystyn elämään kuitenkin lähes täysin normaalia elämää, eikä ihottumani rajoita minua tekemästä asioita, joista todella pidän. En myöskään halua valittaa, koska tiedän, että jotkut ihmiset kärsivät paljon pahemmasta ihotilanteesta tai muista vakavammista sairauksista.